torstai 18. tammikuuta 2018

Remontti jatkuu (Merenpoika)

Heips!
Helsinki.

Ei jumita. Vai jumittaako sittenkin? Kasassa on nyt n. 26 liuskaa tuoretta tekstiä. Monia asioita on jo nyt muuteltu ja säädelty ja pohja on täysin eri. Kirjoittaminen vain tuntuu todella mekaaniselta, ehkä melkein tyhjältäkin. En saa itsellenikään eläytymistä aikaiseksi, joten miksi lukija eläytyisi tekstiin? Nyt täytyisi miettiä, missä on vika. Tai sitten joidenkin käsikirjoitusten kohdalla kirjoittaminen vain on mekaanista ja "tyhjää", mutten tiedä, uskallanko uskoa siihen. Kuulin eräältä, ettei kaikkien käsikirjoitusten ( = romaanien) kirjoittaminen välttämättä ole nautinnollista laisinkaan. Minua vain hämää se, että lähes kaikkien edellisten käsikirjoitusteni kanssa olen päässyt sellaiseen ihanaan, taianomaiseen flow-tilaan ja vain naputtanut sormet ruvella eteenpäin ihan fiiliksissä. Ja olen rakastanut sitä. Kirjoittamisen euforia, ah.

Nyt sitä euforiaa ei ole.
Mitä sitten on?
Vitutus.

Ärtymys edelliseen versioon, ärtymys toisen version hitaasta etenemisestä, ärtymys kaiken uudelleen miettimisestä, ärtymys - vai ehkä pelko siitä, etten onnistu? Että jään yhden käsikirjoituksen ihmeeksi. Niin. Käsikirjoituksen, sillä ei sitä sopimustakaan ole vielä allekirjoitettu. Olisin edes yhden romaanin ihme, en välttämättä koskaan sitäkään. No, ei saa vaipua epätoivoon. En ajatellut luovuttaa. Ajattelin paiskia töitä kahta kauheammin. Ehkä tämän käsikirjoituksen kohtalona on syntyä ärtymyksestä ja peloista, eikä nautinnollisesta kirjoituseuforiasta. Se täytyy vain kestää. Se on osa tätä työtä. Se on osa kirjoittamista. Ja mahdollisesti tämänkin käsikirjoituksen aikana vielä ehtii tulla se flow-tila - enhän ole päässyt kunnolla edes alkuun. Takaraivossa kuitenkin pelottaa myös Addiktion kohtalo ja mahdollinen hylsypinon kasvu - sekin voi olla osasyy ärtymykseen. Ei edes huvittaisi mennä vielä eteenpäin, kun edellisen matka on kesken. Uskon kuitenkin, ettei kannata pysähtyä paikoilleen. Yritän nyt tarpoa eteenpäin kuin tuolla ulkona sataneessa lumessa ja päästä jonkinlaiseen sopuun itseni ja kässärin kanssa. Runko oli, se meni roskiin, täytyy rakentaa uusi runko niistä jämäajatuksista, joita säästin. Suuri työ, mutta toivon mukaan vielä palkitseva, vaikkei se siltä juuri nyt tunnu. Opin varmasti jotain myös itsestäni tämän reissun aikana, kuten myös kirjoittamisesta. Olen liiankin monta kertaa törmännyt kuvaan, jossa sanotaan jotain tähän suuntaan: "Writing is something between torture and fun." En ennen suostunut allekirjoittamaan sitä, mutta nyt voisin surutta pistää nimeni alle vaikka upealla sulkakynällä.

Mutta - ei luovuteta.

torstai 11. tammikuuta 2018

Merenpojan remontti + hylsy

Moi!
Raakaversio nro 2.

Gummerukselta napsahti automaattihylsy. Ei siitä sen enempää.

Merenpojan remontti on käynnistynyt. Etenen huomattavasti hitaammin kuin aikaisempien proggisten kanssa, kasassa on vasta n. 15 liuskaa. Dialogi sai tekstistä enemmän tilaa, samoin reaalimaailma. Tuntuu, että olen vihdoin löytämässä myös reaalimaailmaan jotain kiinnostavaa. Kävipä niinkin, että osa merenalaisen maailman henkilöistä löysi vastineita päählön "normaalimaailmasta". Vielä en ole edes päässyt tähän toiseen maailmaan.

Tarinasta on todellakin tulossa erilainen kuin ensimmäinen versio. Aloitin surutta kokonaan alusta tyhjään tiedostoon, henkilöhahmot ovat jäljellä, mutta on heissäkin muutoksia. Kuitenkin tuntuu hyvältä kirjoittaa kokonaan uutta, pohjasuunnitelmasta voi kuitenkin napata tarpeellisia juttuja, jos siltä tuntuu. Aivot tuntuivat olevan niin tukossa, että uuden materiaalin kirjoittaminen itse asiassa auttaa enemmän kuin vanhan editointi - jumi ei tunnu enää niin pahalta. Järjestelen ajatukseni ja koko käsikirjoituksen uudestaan, ehkä siinä vaiheessa jumi on jo poissa.

Koko kuvio on kuitenkin vinksallaan. Eikä se välttämättä ole huono juttu. Uutta tosiaan kaipasin. Nyt lähinnä mietin, mitä säilyttää vanhasta. Kill your darlings, teurastan niitä nyt urakalla. Oikeastaan niiden teurastaminen tekee tällä hetkellä todella hyvää. Vapauttavaa, suorastaan.

Merimaailmaankin on varmasti tulossa muutoksia näillä raameilla. Täytyy pohtia, väännellä ja käännellä ja kehitellä. Mutta ainakin näin 15 liuskan jälkeen tuntuu, että uutta on näkyvissä ja löydettävissä. Vielä kun uskaltaisin uskoa siihen, että tämä kannattaa. Tahmeus ja jumitusahdistus alkaa kuitenkin pikkuhiljaa helpottaa, joten on tämä ainakin kirjoittaja-minälleni hyväksi.

P.S. Naputin tässä yhden lyhytelokuvankin kahvista. Mukava välityö, pysyy vähän kosketus draaman kirjoittamiseenkin.

torstai 4. tammikuuta 2018

Sanataideohjaamisen akatemia - 7. lähitapaaminen + Addiktio/Merenpoika-asiaa

Heipsis!
Aurajoki ja jouluvalot.

Vuorossa oli siis kevään ensimmäinen tapaaminen. Tällä kertaa teimme mm. kirjavinkkauksia (itse tein Lokki Joonatanista). Sain myös vinkkejä nyt tammikuussa alkavaan sanataidepajaani. Keskustelimme taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmasta, teimme itsekin sanataideharjoituksen. Pohdimme myös, miten itse toteuttaisimme kyseistä opetussuunnitelmaa (ei ollut helppo tehtävä!).

Rento, mukava kerta, vihdoin pääsin taas paikan päälle.

Tarjosin Addiktiota uudenvuodenaattona (yllättävää, että sieltä silloin vastattiin!) Robustokselle. Siellä suostuttiin ottamaan kässäri luettavaksi ja jonkinlaista palautettakin saattaisi olla luvassa jo tammikuun lopussa. En meinaa pysyä housuissani. Sähköpostivaihto tekstistä oli mukavaa, heti tuntuu jotenkin paremmalta, kun saa kertoakin tekstistä ilman, että sitä vilkaistaan vain nimen perusteella ja heitetään hylsypinoon. Toivon, etteivät he pety käsikirjoitukseeni.

Merenpojalle on taas luvassa superremontti. Tällaisenaan se pännii nyt ihan älyttömästi, johan sen kanssa ollaan oltu jumissa jo useampi kuukausi. Pohdin lähteväni ihan juonitasolta liikkeelle. Mikä on oleellista/mikä lentää roskiin. Vai kirjoittaisiko koko tarinan uudestaan uusilla painotuksilla, silti melkein samoilla henkilöillä, etsisi kokonaan uutta sanottavaa ja teemaakin? Tuntuu, että tematiikka on liian lähellä Addiktiota ja ainakin tässä vaiheessa Addiktio on mielestäni aiheesta onnistuneempi kässäri. En haluaisi toistaa itseäni. Kaipaan tältä käsikirjoitukselta nyt jotain täysin muuta. Ehkä raakaversion kirjoitus osui liian yksiin Addiktion editoinnin kanssa, en tiedä. Kaipaan uutta, raikasta, jotain muuta kuin tätä. Tuntuu, että Merenpoika on tematiikaltaan ja angstiltaan vain halpa toisinto Addiktiosta, puettuna eri genren kaapuun. Ehken kestä sitä kaaoksen takia, ehken kestä sitä sen takia, että yksi teksti on nyt 100 kertaa paremmassa kuosissa kuin kertaakaan editoimaton raakaversio (missä logiikka?). Kaaosta on vaikea sietää (muualla kuin kotona). Haluaisin takaisin sen kirkkauden ja selkeyden, millä tiedän täsmälleen, mitä olen tekemässä. Mutta sitä ei näy. Paniikki ja ärtymys meinaavat iskeä nyt ja lujaa. Mieti, mieti. Mietinkin, mutta turhautuminen painaa päälle. Kaipaan jotain uutta, jossa voisin onnistua.


lauantai 30. joulukuuta 2017

Uusi lopetus (Merenpoika) + muuta sälää

Hei!
Ehdin pitkästä aikaa käväistä kahvillakin <3

Jumitus on ja pysyy. Lähinnä Merenpojan kanssa. Tutkailin lopetusta ja kirjoitinkin uuden, mutta se ei oikein toiminut. Pohdiskelin uudelleen, kokeilin uudelleen. Uskallan väittää, että ollaan lähempänä oikeaa suuntaa, mutta nyt iski pelko, etten vain toistaisi itseäni. Tematiikka Merenpojassa liippaa aika läheltä Addiktiota (huomaan pyörittäväni samaa teemaa nyt useammankin tekstin kohdalla), mutta se eikä sanomakaan silti ole aivan sama. Niissä on vahva sävyero. Merenpojan kanssa on otettu askeleita Addiktiosta teeman suhteen eteenpäin jo ennen kuin tarina ehtii alkaa. Siispä lopputulemakaan ei voi olla samanlainen. On tässä uudessa versiossa eroa, mutta onko tarpeeksi? Jotenkin se häiritsee. Tarvitsisin taas varmaan palautetta.

Muuten kyllä hommat edistyy ja niitä onkin täksi vuodeksi (kyllä kevääksikin) ihan riittämiin. Melkein liikaakin. Tein yhdet ennakkotehtävät purkkiin, mutten valitettavasti jaksanut keskittyä niihin niin täysillä kuin edellisinä vuosina. Päätin kuitenkin, etten ota nyt stressiä. Hukun hommiin muutenkin. Ja parhaiten on yleensä sujunut, kun ollaan menty intuitiolla, otettu niitä riskejä - silloin olen kokeissakin menestynyt. Ennakko- tai pääsykoetehtävien suhteen liika pohtiminen ja viilaaminen ei ole vienyt minua minnekään, ennemminkin olen kompastunut omaan ylianalysointiini. Ei sitä tänä vuonna.

Työharjoittelu on edennyt myös suunnitelmien mukaan. Suunnitteilla on pienimuotoinen (kolmen tapaamisen mittainen) sanataidepaja nuorille lähikirjastolleni! Tällä kertaa olen yksin vetovastuussa. Vielä ei ole suunnitelmia tehty eikä harjoituksia lyöty lukkoon, mutta ne ovat pohdinnan alla (ihan kuin niitä koskaan voisikaan lyödä täysin lukkoon...). Paja on lähinnä tutustumista sanataiteeseen, sen moniin muotoihin ja tutkimista, sopisiko itselle ehkä tällainen ilmaisumuoto. Ei mitään liian korkean riman juttuja eikä liian tavoitteellista tekemistä tällä kertaa. Leikillisyys ja hauskanpito kunniaan!

Olen myös väsännyt aika liudan erilaisia sanataideharjoituksia, sekä työharjoittelun puolesta että muuten. Ehkä voisin joskus niitä täällä blogissakin julkaista? Toki osa on saanut varmasti alitajuista inspiraatiota niistä, mitä olen itse tehnyt joskus kursseilla tai mihin olen törmännyt - osa saattaa olla jopa täysin samoja - mutta mitä sen väliä. Tuskin kovin moni voi sanoa keksineensä täysin jonkin harjoituksen (toki poikkeuksia on, toivottavasti minäkin joskus!).

Pohdiskelin myös kirjallisuustieteeseen hakemista keväällä. Mietin, että tekstien syvempi analysointitaito auttaisi varmasti sanataideohjauksessa. Ja haluaisin kovasti opiskelemaan niin, että saisin vihdoin suoritettua jonkin virallisen tutkinnon. Toki - kävisi miten kävisi - jatkaisin hakuprosessia edelleen taideyliopistoihin, mutta olisi ihan mukavaa kerryttää tietämystä tällä välilläkin (teenhän sitä nytkin). Hiljainen päätös minulla on ollut, että haen sen 10 vuotta viimeiseksi mainittuihin - jos ei edelleenkään koulupaikkaa irtoa, pohdiskellaan sitten uudelleen. En halua kuitenkaan vielä luovuttaa, kun niin lähellekin on päästy.

Ehkä pitäisi itse taas tehdä noita harjoituksia, kirjoittaa jotain auki, jospa se editointijumi siitä kukistuisi. Lähinnä tarvitsisin kunnon aikaa istua alas ja pohdiskella (useamman päivän putkeen, jotka voisin täysin omistaa kässärimaailmassa pyörimiselle), että pääsisin eteenpäin. Raakatekstin kirjoittaminen pienissä pätkissä ei ole koskaan ollut minulle ongelma, toki mieluummin kirjoitan monta tuntia putkeen, mutta siinä en yleensä jääkään jumiin - ehkä se on täällä bloginkin puolella huomattu. Kuitenkin editoinnin tässä vaiheessa, kun kaikki on vielä suhteellisen sotkussa ja vinksallaan, on vaikea työstää tekstiä kovin pienissä pätkissä. Pieni viilaus ei nyt auta, täytyisi tarttua suurempiin linjoihin ja syventää urakalla. Sellainen 15min työskentelyaika ei oikein tunnu riittävän. Olen myös huomannut, että minun on vaikea pohtia näitä kuvioita minkään toisen työskentelyn lomassa, haluan silloin keskittyä siihen ja tehdä sen kunnolla. Ehkä osin tästä jumista stressaaminenkin jumittaa, eikä ideoita pääse syntymään. Toivottavasti keksin kuitenkin jotain, millä sen taltuttaa.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 6. lähitapaaminen

Moij!
Blackout poetrya!

Unohdinkin näköjään postata viime viikon tapaamisesta. Sellainen siis oli, jouduin valitettavasti taas osallistumaan internetin välityksellä. Sain tunnista kuitenkin tarvittavan infon ja eräs ryhmäläisemme oli koonnut käydyt asiat vielä erikseen tiedostoon, ihanaa paneutumista!

Kävimme tarkemmin läpi runoa ja sen erilaisia tekniikoita ja pohdimme harjoituksia. Teimme tällä kertaa itse enemmän harjoituksia ja keksimmekin niitä. Olin vähän väsynyt eivätkä aivot toimineet ihan halutulla tavalla, mutta mukavaa oli silti. Saimme paljon tehtäviä tammikuuta varten, pääsemme mm. harjoittelemaan kirjavinkkausta!

Sain myös tuttavaltani, joka on sanataiteen moniosaaja, mm. kirjailija ja sanataideohjaaja, kivoja ryhmänohjausvinkkejä, jotka pistinkin heti testiin. Olen nyt ohjannut työharjoittelussa aikuisten kuva- ja sanataideryhmää kerran viikossa yhdessä erään taidekasvattajan kanssa ja on mennyt tosi kivasti. Viimeksi leikittelimme blackout poetrylla! Ohjeistinkin ryhmäläisiä, että tällä kertaa ei kirjoiteta, vaan poistetaan sanoja. Olen itsekin ihan hirmuisen innostunut tästä blackout poetrysta, olen joskus kauan sitten tehnyt näitä yläasteen ja lukion kuvaamataidon tunneilla, mutten tätäkään tekniikkaa enää muistanut.


Blackout poetryssa on siis ideana, että valmiista tekstistä (oli se sitten proosaa tai vaikka lehtileike) valitaan sanoja tai lauseita, jotka tulevat jäämään näkyviin niin, että syntyy vapaamuotoinen "runo" ja perinteisimmässä versiossa muu teksti mustataan esim. tussilla. Pinterestistä kuitenkin löytyi myös upeaa taidetta tällä tekniikalla, kaikenlaisia kuvia ja maalausmaisiakin teoksia. Itse olen kokeillut tehdä näitä niin skannattuihin kirjan sivuihin kuin digitaalisesti.

Blackout poetrya Addiktiosta!

Olen myös kirjoittanut muutaman rivin Merenpoikaan. Yritän lisäillä sitä uutta sivuhenkilöä ja minulle myös vinkattiin, että loppu saattaa olla liian traaginen siihen nähden, mitä muu käsikirjoitus on - voisin miettiä sitä uudelleen. Kokeilinkin uutta loppua, en saanut siitä ihan sellaista, mitä olin toivonut, mutta versio on tästä vasta ensimmäinen. Löysin kuitenkin paljon uusia ulottuvuuksia, jotka voisivat vaikuttaa koko käsikirjoitukseen! Ehdin jo innostua, mutta ehkä kuulen ensin palautetta jostain, ennen kuin alan enemmän säätää. Olisi mukavaa keskustella taas ideoista.

Addiktion päählö (nenä jäi vähän nykeröksi :D).

Loppukevennyksenä yritelmäni piirtää käsikirjoitukseni päähenkilö. Tahtoisinkin oppia piirtämään. Usein kuvaamataidon tunneilla on tullut enemmän räiskittyä abstrakteja värisotkuja (pidän niistäkin), mutten ole kovin harjaantunut eliöiden, ihmisten tai eläintenkään, piirtäjä. En tiedä, haenko kovin fotorealistista lähestymistapaa, mutta piirtäminen (tai muu kuvataide) olisi mukava ottaa haltuun. Pidin itseäni pitkään lähinnä teatteri- ja kirjoittajaihmisenä, mutta oikeastaan tykkään piirrellä ja maalailla ja sen sellaista. En ehkä niin tosissani kuin kahta edellistä, mutta mukavana pikkuharrastuksena. Piirrän valitettavan harvoin, meni lähes vuosiakin välissä, etten kertaakaan laskenut kynää tässä mielessä paperille, mutta se on ihmeen rentouttavaa. Jotain muuta, kun sitä tyhjän tiedoston edessä istumista tietokoneella. Vinkkejä otetaan vastaan, jos siellä ruudun toisella puolella on innokkaita kuvataiteilijoita!

torstai 30. marraskuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 5. lähitapaaminen

Heippa!
Kortteja sanataideohjaukseen.

Tänään ( = kellon mukaan näköjään eilen) oli siis taas sanataideohjaamisen akatemian lähitapaaminen. Tällä kertaa tutustuimme (sana)taiteen perusopetukseen. Puhuimme yleisesti ryhmien vetämisestä ja siihen liittyvistä asioista ja teimme ja keksimme itsekin muutaman sanataideharjoituksen. Sain myös vinkkejä itseäni askarruttaneisiin asioihin, joita ryhmän vetotilanteessa saattaa esiintyä.

Lähipäivinä taidankin tutustua taiteen perusopetuksen uuteen (2017) opetussuunnitelmaan.

Sain myös ryhmäläisiltä ihanaa palautetta asenteestani mm. tähän työhön liittyen. Sellaista on aina mukava kuulla. Tauolla keskustelimme omasta kirjoittamisestamme ja taisin saada myös uuden koelukijan! Toisen ryhmäläisen kanssa sovimme jo aikaisemmin tekstien vaihdosta, ehkä hänellä on jotain vinkkejä minun editointijumitukseeni Merenpojan kanssa.

Nyt kuitenkin alkaa väsymys painaa sen verran, että taitaa olla aika mennä nukkumaan. Palaillaan taas!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Hylsypino kasvaa (Addiktio)

Moi!
Kurkumateetä!

Kuten otsikkokin kertoo, hylsypino jatkaa kasvuaan. Sain Myllylahdelta vastauksen viikossa, Addiktio ei ole tyylillisesti heille sopiva käsikirjoitus (kuitenkin mainittiin, että teksti oli sujuvaa ja koskettavaa). Oli mukavaa saada vaihteeksi perustelut hylsylle, vaikken tästä paljoa viisaammaksi tullutkaan. Pettymys silti.

Jatkan edelleen kierrosta, pistin kässärin menemään Karistolle ja Gummerukselle. Elin pitkään siinä uskossa, etten voisi tarjota Addiktiota Gummerukselle, koska he eivät julkaise enää kotimaista lastenkirjallisuutta, mutta löysin piilosta tärkeän maininnan: he keskittyvät kaunokirjallisuuden puolella nuoriin aikuisiin sekä aikuisiin. "Nuoret aikuiset" rohkaisi minua tarjoamaan kässäriä heillekin, sillä Addiktio on vähän väliinputoaja ikäluokkien suhteen. En ehkä suosittelisi sitä 13-vuotiaalle teinille, muttei se välttämättä keski-ikäisiinkään uppoa. Young adult, sitä uskon sen edustavan, mutta täällä päin se ei ole vielä niin selkeästi oma lokeronsa.

Suurin osa ajastani on viime aikoina mennyt sanataideharjoitusten kehittelyyn, keksimiseen ja pohtimiseen. Ryhmän ohjaus on mennyt mukavasti, ainakin viimeksi ryhmäläiset nauroivat ja tekivät innoissaan harjoituksia. Jes! Sillä saralla siis sujuu. Omaa käsikirjoitustani, tällä kertaa siis Merenpoikaa, en ole paljoa ehtinyt työstää, sillä aloittelen sanataideohjausta suunnilleen tyhjästä: minulla ei juurikaan ollut vielä materiaalia, kun pääsin jo ohjaamaan. Olen kuitenkin varsin nopeasti saanut kyhättyä materiaalia ja juttuja kasaan, tätä tahtia on pidettävä jonkin aikaa yllä. 

Ennakkotehtävät tökkivät pahasti, niitä en ole saanut juuri tehtyä - pää ei vain toimi. Merenpoikaan sain kirjoitettua muutaman kohtauksen lisäämäni sivuhenkilön osalta, tutkiskelen ensin avainkohtia ja lähden sen jälkeen rakentamaan niistä kunnon sivujuonta. Pikkuhiljaa, kärsimättömälle sielulle se on joskus raastavaa, mutta nyt on niin monta rautaa tulessa, että jostain on pakko joustaa.

Huomenna on taas sanataideohjauksen akatemian lähitapaaminen! Tällä kertaa olen menossa paikan päälle. Innolla odotan, mitä tuleman pitää.